Näytetään tekstit, joissa on tunniste dyykkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dyykkaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2011

Dyykkailin taas.




Löysin tällaisen Pfaffin kun olin viemässä roskia. Joku oli sen sinne roskakatokseen hylännyt. Ilman virtajohtoa tietenkin, joten en tiedä toimiiko. Olen kuitenkin aika toiveikas. Jos tämän hylännyt ihminen ei ole ymmärtänyt, että ompelukone ei kuulu roskakatokseen, hän tuskin on myöskään ymmärtänyt koneen arvoa. Jos saan tämän toimimaan, olen aivan liian onnellinen!


Viime kesänä dyykkasin tämän. Se oli pitkään sängyn alla piilossa, mutta on nyt parvekkeella saamassa uutta kultamaalia ja pääsee pian seinälle. Olisi mukavaa saada kehysten sisään myös peili, mutta meneehän se näinkin!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Vihdoin kotona

Kotiuduimme eilen sairaalasta. Emme kokonaan, mutta päästiin sentään kotilomille! Huomenna mennään taas ottamaan sydänfilmiä ja katsotaan mitä lääkärit sanovat.

Pienellä on vielä sairaalarytmi päällä, viime yönä Nyytti heräsi kahdeltatoista, kolmelta ja kuudelta. Ihan niin kuin on sairaalassa tottunut. Onneksi neiti nukkuu päivisin ihan kivoja pätkiä. Pinnasänky on minun vanha ja isäni maalaama. Minulla ja sisaruksillani sänky oli käytössä valkoisena, mutta nyt se on ihanan keltainen!


Olen parhaani mukaan boikotoinut Ikeaa, enkä olekaan koskaan käynyt sielä itse. On kuitenkin vaikea kieltäytyä kun äiti lupautuu reissuiltaan jotakin tuomaan. Eilen otin iloisesti kassillisen tuliaisia vastaan. Ja kyllähän nämä kivasti meidän makuuhuonetta piristi.


Ötökkälamppu odottaa vielä turvakaukalossa kiinnitystä. Eipä tuolla kiire ole, kun ei meillä ole siihen sopivaa lamppuakaan. Nyt on onneksi valoisat yöt!


Kun lähdimme eilen hakemaan Nyyttiä sairaalasta, huomasin meidän talon roskakatoksen takana tällaisen... onko tuo nyt sitten senkki? Äitini mukaan on. Se oli ikävästi vesisateessa, mutta mies ja veljeni ystävällisesti kantoivat sen iltapäivällä meille sisälle ja kuivasivat. Pahoja vaurioita kosteudesta ei ollut ehtinyt tulla, takalevy oli yhdestä kohtaa vain vähän vettynyt. Nyt pitäisi keksiä olohuoneeseen uusi järjestys, koska tämä alkaa näyttää siltä, että tänne on vain ahdettu huonekalut siten kun ne ovat sattuneet mahtumaan (mikä on kyllä totta!).

Iso kiitos kaikille viimeaikoina kommentoineille! On ollut mukava lukea kommenttejanne :)

maanantai 17. toukokuuta 2010

Tavallinen päivä


Tänään, ihan tavallisena päivänä on paistettu lättyjä (huomaatteko, kuinka olen rakastunut uusiin lautasiini? Ne on kaikissa mun ruokakuvissa nykyään!), leivottu sämpylää, silitetty pyykkiä, siivottu ja käyty kirjastossa (minä olisin halunnut lainata Aino-kirjoja, Pupu Tupunaa, Pekka Töpöhäntää ja Minttu-kirjoja. Poika halusi Shrekin keittokirjan). Ja kaupassa ja leikkikentällä. Tavallinen päivä alkoi puoli seitsemältä nenäverenvuodolla ja siihen on sisältynyt myös harmitusta, kun iskä ei jaksanutkaan heti töistä tultuaan pelata ja lähteä ulos. Kissa kun on kuulemma valvottanut miestä koko yön. Me ollaan kyllä pojan kanssa nukuttu ihan hyvin.


Eilen illalla toteutin pitkäaikaisen unelmani ja kävin penkomassa iltakävelyn lomassa roskalavaa. Ensimmäinen kerta, kun moinen sattui kohdalle niin, että aika ja paikka oli sopiva penkomiselle. Mukaan lähti valtava taulunkehys, en vielä ole keksinyt mitä sen kanssa teen.


Rakastan tavallisia päiviä.