maanantai 24. tammikuuta 2011

Lipastohaaveet

Ennen tykkäsin ihan hirveästi meidän olkkarista. Se oli silloin kun muut huoneet olivat vielä vähän vaiheessa. Nyt makkari on ihana ja keittiö ja lastenhuonekin ok. Olohuone alkaa näyttää niiden rinnalla aika karsealta. Etenkin kun vaihdoin vähän järjestystä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ratkaisuni on uusi lipasto. Ikeasta.

Sen pitäisi olla tumma, mieluiten musta tai punainen. Valkoistakin harkitsin, mutta kyllä tumma sopii paremmin. Eka on suosikkini, mutta toisessa olisi enemmän säilytystilaa. Muutkin on kivoja.




Mikä on sinun suosikkisi?

Vähän harmittaa kääntyä Ikean puoleen tässä asiassa, mutta kaipaan jotain helppoa ja halpaa ratkaisua. Sitäpaitsi mies on sitä mieltä, että ei yhtäkään uutta huonekalua. Ikeasta saisin roudattua laatikon itsekin kotiin, kirpparilta ostaessa tarvisin miehen kantoavuksi. Ei mahtaisi suostua :)

Sitten sellainen, että olen saanut pari kivaa tunnustusta, KIITOS!!! En ehdi niitä vieläkään esittelemään. (Sain myös elokuun paikkeilla yhden haasteen joka on vähän työn alla... mutta aion senkin tehdä!) Lisäksi osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Heikun innoittamana Salaiseen neuleystävään! Olen meinannut monena vuonna, mutta aina on jäänyt! Jos tämä on niin kivaa kuin uskon sen olevan, niin taidan jäädä koukkuun.

8 kommenttia:

  1. Hellurei :) Meillä on tuo hemnesin lasiovellinen liinavaatekaappi keltaisena ja oon tykänny. On ihan tukeva ja huokee oli hinta. Muistaakseni paino aika paljon että varaa silleen kantoapua et saat sen ikeassa autoon ja kotona sisälle ;)

    VastaaPoista
  2. Minulla on kaappi nro 2, josta olen tykännyt. Paljon mahtuu tavaraa sisään. Se vaara vain on, että sinne tulee laitettua kaikkea ei niin tarpeellistakin.

    Kaapin nro 3 ottaisin itse :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Hyvä tietää, että nuo on painavia, ihan yksikseni olin lähdössä ostoksille... :)

    Alan kallistua kakkosen ja kolmosen suuntaan, meillä on punainen hemnesin yöpöytä makkarissa, joten lipasto sopisi sitten sen kanssa yhteen jos ne joskus päätyvät samaan huoneeseen. Yksi lasiovinen liinavaatekaappi meillä on jo, joten taidan päätyä laatikolliseen malliin. Pitää katsoa saako niitä punaisina. Jos saa, niin iskee kyllä hirveä kriisi kun en tiedä kumman otan!

    VastaaPoista
  4. Voi, kaikki on hyviä vaihtoehtoja! Itse en osaa käyttää lasiovisia säilytysmuotoja, joten muuten hieno kolmonen jäis siinä pois laskuista. Nelosessa tykkään väristä erityisen paljon, mutta se on aika modernin näköinen niin en jotenkin osaisi kuvitella sitä teidän kotiin, ainakaan blogikuvien perusteella.
    Yleisesti taas olen huomannut, että mahdollisimman vähän lattiatilaa vievät, korkeat säilytysmuodot on superkäteviä. Sen perusteella valitsisin kakkosen tai vitosen. Ja kun on nähnyt, kuinka söpö ykkönen on, näyttää vitonen kaikessa isommuudessaan jotenkin kömpelöltä. Joten äänestän kakkosta!

    VastaaPoista
  5. Punainen on paras, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  6. Mä näkisin kans tuon punaisen tuossa teidän olkkarissa! aivan ihana! ja sinne vois sitten ostaa sisälle niitä ikean mustia (tai valkoisia,vihreitä ja mitä värejä niitä onkaan..mut ehkä musta paras..) säilytyslaatikoita, muistaakseni yhdet kulkee ihan cd-laatikko nimellä. Siten ne jäis kuitenkin siististi piilon, kun on nuo lasiovet! no mutta mihin päädytkin, niin esittelethän sen sitten täällä blogissasi! oih, uusia säilytyskalusteita on ihana ostaa.. ;) vaikka mun tapaukses olis vaan parempi vähentää tavaraa, mut helpommin sanottu ku tehty ;D

    VastaaPoista
  7. Minusta tuo kakkonen on paras. Ihan varoituksen sanana tuosta tummasta väristä, että kannattaa käydä katsomassa tuota väriä paikanpäällä ja testata miten se reagoi, jos esim. kolikon reunalla kevyesti piirtää pintaan. Meillä on useampi Ikean mustanruskea kaluste ja ei tarvitse kuin kynttiläalusta olla pöydällä ja sitä sitten vähän laahaamalla pöydällä liikuttaa, niin kauheet raidat on pinnassa. Meillä nuo onkin niitä halvimpia ja ainakin Malm ja Expedit sarjassa olen itse huomannut tämän ongelman. Täyspuisissa ei varmaan ole yhtä huono pintaväri.

    VastaaPoista
  8. Tuo on muuten aivan totta! Meillä on tosiaan se punainen Hemnesin yöpöytä ja siinä on pari isoa naarmua (tosin olen muuttanut neljä kertaa ostettuani sen). Äidilläni on on tosi paljon valkoista Hemnesiä ja ne on kestäneet hyvin, mutta mun mielestä niissä on erilainen se pintakäsittely, sellainen kova ja kiiltävä eikä puu kuulla läpi.

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit!