torstai 23. syyskuuta 2010

Syysmarkkinat

Hirveän kiireistä yhtäkkiä koko ajan, kun meillä on täällä kaksi lasta! Jesse tuli sunnuntaina ja lähtee sunnuntaina. Mies on onneksi aamuvuorossa ja tulee jo ennen kolmea kotiin. Me ollaan keksitty hirveästi kaikkea kivaa tekemistä aamuisin, mutta yhden maissa alkaa aina olla jo iskää vähän ikävä.

Tänään ei odotettu iskää kotona, vaan sovittiin treffit Ahlmanin syysmarkkinoille. Kyllä oli kivaa!


Kävin ihan hysteerisen innon vallassa ihailemassa kaikkia eläimiä. Harrastin yläasteella hevosia ja vielä toissa kesänä olin maatalouslomittajana. Etenkin lomittajan hommia on ikävä ja olisi ihanaa saada alan koulutus. Olin melkoisen hyvä, etenkin lypsämään!


Jesse ei rohkaisuista huolimatta uskaltanut taputtaa mitään eläintä. Kun kerroin, että hankin joskus vielä lemmikiksi vanhan lehmän, niin tämä totesi, ettei uskalla tulla meille sitten enää ikinä.

Miehen sisko osti Lyytille kirpparilta hyppykiikun, ihanan!


PS. Olisiko kenelläkään myydä Metsolan vihreää harsoa? Niitä ei vissiin enää missään oikein myydä, en ainakaan ole löytänyt. Saa olla kulunutkin, kunhan ei ihan retuinen!

3 kommenttia:

  1. Suloisia elukoita :) Meillä oli täsmälleen samanlainen hyppykiikku pienenä!

    VastaaPoista
  2. En tiedä Metsolasta, mutta itse ostin pari vuotta sitten Kestovaippakaupasta oliivinvihreitä harsoja, hinnatkaan ei päätä huimanneet. Tietty mikä estää ostamasta perinteisiä harsoja ja värjäämästä pesukoneessa? :)

    VastaaPoista
  3. Kävin Kestovaippakaupassa kurkkimassa, harmi kun niitä ei enää ole :( Harkitsin värjäämistä, mutta haluaisin vain yhden vihreän, eikä mulla ole oikein mitään muutakaan mitä värjätä sen kanssa. Toki voisihan sitä suosiolla ostaa ison harsopaketin ja värjätä koko satsin! :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit!