tiistai 25. toukokuuta 2010

Kettulankaa

Kauhea flunssa vie kaikki voimat. Tekisi mieli tehdä kaikenlaista, mutten jaksa mitään. En jaksaisi edes vain olla.


Eilen asennettiin miehen kanssa hoitopöydän ylle vihdoinkin kaksi hyllyä, jotka ovat odotelleet kiinnittämistä jo kuukausia. Nostelin vauvan tavaroita hyllyille ja innostuin hakemaan kaupasta kaikkea pientä tarpeellista, jotka mulla on ollut aikeissa hankkia "sitten joskus". Nyt on paha enää kauheasti lykätä, kun saatetaan joutua jo ensi viikolla käynnistykseen. Sain tänään äitiyspolilta yhteenvedon lääkärin päätelmistä ja ilmeisesti synnytys siis käynnistetään, jos kasvu on taas seuraavaan ultraan mennessä hidastunut.


Vahoja käsitöitä on niin paljon kesken, että aloitinpas taas uuden! Tällä kertaa olin järkevä ja rupesin virkkaamaan pikkuista takkia "kettulangasta" (mulle tulee väristä mieleen punakettu!), jota sain useamman kerän joskus yläasteella. Olen siitä aina välillä innostunut neulomaan lapasia tai sukkia, mutta ovat aina jääneet parittomiksi. Nyt olen purkanut näitä parittomia tätä takkia varten. Saanpas vihdoinkin ne pois lankalaatikosta pyörimästä ja jotain kivaa tilalle (kunhan vaan ei jää tämäkin kesken!).

Vielä kun saisi tämän flunssan manattua pois. Koko ajan vaan pahenee ja tänään ehti iskeä jo pieni paniikki, että entä jos joudun käynnistettäväksi hirveässä räkätaudissa :) Mutta eiköhän tästä viikossa parane.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit!