Noin 30 000 kävijää ja 70 lukijaa, ootte ihania! Mä en kuitenkaan enää jaksa päivittää tätä, aloitin puhtaalta pöydältä ja loin uuden blogin. Menkää sinne! Me sanotaan Lyytin kanssa kaikille MOI!
perjantai 24. helmikuuta 2012
tiistai 22. marraskuuta 2011
deko.
En yleensä osta lehtiä koska en saa niistä irti niin paljoa, että niistä kannattaisi maksaa. Nyt bongasin kuitenkin marraskuun Dekon, jossa oli niin houkutteleva kansi että mukaan lähti! Kansijutusta riittää iloa silmälle vaikka mitään kovin mullistavaa se ei esittelekään. Tuollaisen räsymattokaulahuivin koen nyt kuitenkin tarvitsevani, samoin lisää patalappuja.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Vihanneskori
Virkkasin tällaisen vihannessetin pikkusiskolle joululahjaksi. Ostin tuossa syksyllä kirpparilta siskolle leikkihellan ja olen nyt innostunut ketselemaan hänellekin kaikkea keittiöaiheista tavaraa (Lyytillähän sitä alkaa jo aika lailla olla...).
Vihannekset on jämälankaa, samoin patalappu. Kori on Kauhavan kangas-aitan kudetta, kierrätyspuuvillaista.
Ajattelin tehdä näitä Tossulan puolelle myyntiin, mutta katsotaan nyt... En ole vielä keksinyt sellaista hintaa joka olisi juuri sopiva sekä minun vaivannäölleni, että ostajan kukkarolle :)
tiistai 15. marraskuuta 2011
Reppuongelma
Joulupukki tuo Lyytille keltaisen Kånken minin. Entä äidille? En osaa päättää! Nämä värit pääsivät jatkoon:
(Kuvat Retkiaitan kattavasta valikoimasta.)
perjantai 11. marraskuuta 2011
Lyyti on kypsällä 1v 4kk iällä ruvennut vihdoin kävelemään. Ainakin välillä, aina ei vielä oikein jaksa tai viitsi. Kaikkein kivointa on kun kaikki asiat "kiikkaa", kuten Taavi-nukke keinussa tai Lyyti itse tuossa nuken sitterin rungossa. Lyyti myös puhuu paljon, viimeisessä kuvassa "Ipi paapaa", eli Sepi nukkuu.
Nyt se on sitten iso tyttö, apua!
torstai 10. marraskuuta 2011
maanantai 31. lokakuuta 2011
Pitäisi saada meidän ereisen välitilaankin joku uusi matto, nyt siinä on sellainen vanha karmea. Virkkaisin itse jos jaksaisin ja ehtisin. Esim. tällaisen. Voi ihana!
Kuva täältä.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Meidän sohvassa on pari ikävää reikää ja uusi pitäisi saada. Sovimme, että kierretään ensin kierrätysasemat ja kirppikset ja ostetaan sitten uusi jos niiltä ei löydy. Mitään asian eteen ei ole vielä tehty (Ikeassa kävimme koeistumassa muutamia ottaaksemme tuntumaa aiheeseen)!
Oikeastaan emme haluaisi uutta sohvaa lainkaan, mutta vanhan päällisen korjauttaminen olisi liian kallista, niin monesta kohtaa se on reikiintynyt. Nyt sohvaa suojaa oranssi peitto. Kalle tykkää.
tiistai 25. lokakuuta 2011
maanantai 24. lokakuuta 2011
Halloweensynttärit.
Jessen synttäreiden teemana toimi jokavuotiseen tapaan halloween, vaikka juhlat pidettiinkin jo viikko sitten kun oikeasta halloweenista ei ollut vielä tietoakaan. Kuvia tuli otettua häpeällisen vähän siihen nähden kuinka paljon olimme koristeluihin panostaneet. Tarjoiluina tällä kertaa mm. paholaisen silmämunia ja lohikäärmeennahkakääretorttua, joka alkaa olla jo näiden juhlien klassikko. Aikuisille sopivaan tarjoiluun en panostanutkaan sitten lainkaan, ainoana olivat nuo kuvan valmispullat ja ha - nekin jäivät raa'aksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)