torstai 23. kesäkuuta 2011

Kestoiluasiaa


En ole pitkään aikaan kirjoitellut meidän kestoilusta. Aloitimme homman kun pikku-Lyyti keräsi painoa kolmen kilon verran ja oli vihdoinkin sopiva pienimpiin ostamiini vaippoihin. Se on sujunut hyvin ja kertakäyttövaippaa Lyyti on käyttänyt viimeksi jouluna! Silloinkin vain, koska oli hätätilanne. Olimme vanhemmillani ja mieheni ei ollut löytänyt sopivaa vaippaa kun olimme äitini kanssa kaupassa. Niinpä hän hädissään kaiveli Lyytille yhden siskoni kertisvaipoista. Tämän jälkeen kertakäyttövaippaa ei ole Lyytin päällä nähty, vaan kestovaipat ovat olleet mukana menossa kaikissa tilanteissa.

Nyt olemme lähdössä viikonlopuksi mökille ja jouduin ostamaan ensimmäistä kertaa lähes vuoteen kertakäyttövaippoja. Olin aika hukassa vaippahyllyllä. Ja se hinta! Tuntui typerältä maksaa kymmenen euroa paketillisesta roskiin meneviä vaippoja, kun kotona on pestäviä yllinkyllin.

Minusta on mahtavaa että jo niin monessa perheessä käytetään kestovaippoja. Ehkä meitä voisi olla enemmänkin? Rupesin kokoamaan tuonne sivupalkkiin linkkilistaa nettikaupoista jotka myyvät kestovaippoja ja muita kestotuotteita. Menkäähän tutustumaan ja vinkatkaa jos joku mainitsemisen arvoinen kauppa puuttuu!

Millaisia kestoilukokemuksia teillä on?

4 kommenttia:

  1. Meillä kestoillaan satunnaisesti, haluisin ehdottomasti kestoilla enemmän. Koen jotenkin sen vaippapyykin pesun vaikeaksi, kun muutenkin on paljon pyykkiä ja rajalliset tilat kuivata. Pitäis pesukoneen pyöriä pari-kolme kertaa päivässä. Nyt kesällä kyllä aion tsempata ja kuivata vaipat vaikka ulkona, ei kai kukaan vaippoja pyykkinarulta vie...?

    VastaaPoista
  2. Meidän lemppareita on Mannamaan vaipat. Harkkahousut ja taskut päiväkäytössä. Yövaippoina tykätään Tirsokkaasta ja Nupsukasta.

    Lempparivilliksien valmistajat on Naavakeiju ja Upura.

    VastaaPoista
  3. Meillä isompi, 2½ vee, on täyskestoillut jo vissiin puolitoista vuotta (tätä ennen osakestoiltiin) ja pienempi, 1 kk, päiväkestoilee. Pyykkikone pyörii joka toinen päivä. Ei kyllä osaisi kertiksiin vaihtaa, ihan järjetöntähän se on se kaatopaikalle roudattavien vaippojen määrä... :)

    VastaaPoista
  4. Heini: Minä taas koen nimenomaan sen pesuhomman siinä helpoimmaksi, saa pestä lapselle vaippoja eikä tarvi hakea kaupasta! Sen kerran kun pitää hankkia uusia kestoja niin voi äh kun sen on hankalaa.

    Karhu: Tuli pari uutta nimeä jotka aion tsekata, kiitos!

    Annika: Meilläkin pyörii pyykkikone tuon joka toinen päivä. On sen verran iso kone että samaan mahtuu myös Lyytin vaatteet. Ne pitäisi luultavasti joka tapauksessa pestä omana koneellisenaan joka toinen päivä (Lyytin vaatteet on kaikki värillisiä ja meidän mustia), joten ylimääräisiä pyykkikertoja ei oikeastaan tule!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit!