keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Leipää

Sain uusia vihreitä kulhoja ja innostuin leipomaan sämpylää ja ruisleipää. Jälkimmäistä ensimmäistä kertaa elämässäni.


Kilokaupalla kannettiin jauhoja kotiin, mutta uutta leivinpaperia ei muistettu ostaa. Ja ne pakastimessa olevat puuronloput jäi vieläkin sinne, tajusin vasta kun taikina oli valmis. Ihan hyviä tuli, mutta puurolla tulee parempia.


Syöttötuolillekin on löytynyt jo käyttöä. Mustasukkaisena kaverina Kalle haluaa testata ekana kaikki Lyytin uudet jutut. Tällä välin valtasi Aili Kallen aurinkopaikan parvekkeelta.


4 kommenttia:

  1. Nami, itsekin pitäisi leipoa, kunhan nämä helteet loppuisivat, nyt ei lisälämpöä sisälle kaivata! Ja ihania kisukuvia!! <3

    VastaaPoista
  2. Sähän olet päivittänyt tänne ihan hurjan paljon kaikenlaista sitten viime käynnin! Hyvä tovi meni, ennen kuin sain kaikki uudet jutut luettua.

    Kyselit blogissani lastenkotitoiminnasta ja siitä, voisiko lahjoittaa jotakin. Kaikenlaiset avustukset lahjapakerttirumbassa otetaan tietysti vastaan, koska kuten kirjoitin, hommaa on ihan mukavasti, varsinkin, kun ollaan periaatteessa muutaman hengen voimin nuo lahjat aina hankittu. Olemme tehneet sen periaatepäätöksen, ettemme vie lastenkotiin vanhoja vaatteita tai vanhoja kodin tavaroita (astioita, lakanoita, pyyhkeitä, tms.), niitä on aikoinaan hurjat määrät sinne viety ja olemme rivien välistä lukeneet, että kiintiö alkaa olla täynnä, eivät niitä oikeastaan tarvitse. Ja tietysti tuo on haaste kuljettamisen kanssakin, kun menemme henkilöautolla. Mutta jos haluaa jotenkin osallistua esim. joulupaketteihin, lapsia on lastenkodissa 6 kk - 17 v väliltä, tyttöjä ja poikia. Että siitä vain paketteja suunnittelemaan, jos intoa piisaa. :) Suosituimpia on isompien keskuudessa olleet korut, shampoot, saippuat, hajusteet, pienemmille menee sitten laajemmin lelut, värityskirjat, lasten korut, hygieniatarvikkeet, urheilu-, ulkoilu- ja pelivälineet, palapelit - mitä nyt ikinä keksii, mulla on nyt niin huono mielikuvitus etten keksi mitään.. Pistän vaikka tästä vielä postausta lähempänä joulua, jos joku haluaisi osallistua. Mutta kiva tietää, että kiinnostusta saattaisi ollakin!

    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  3. Hih muuten, tuossa pari postia sitten esittelit jotain keittiönkaappiin ostamiasi purnukoita ja mainitsit tekstissä sanan sämpyläjauho. Sain siitä kauhean inspiksen ja leivoin ekaa kertaa sitten yläasteen sämpylöitä. Tuoreina oli nom, sittemmin vähän kuivia. :D

    VastaaPoista
  4. PALJON kiitoksia sinulle Anna palkinto peitosta! Se on tosi ihana, värit on kauniit ja tyylikkäät. Olen siitä tavattoman onnellinen, se saa meiltä hyvän kodin ja paljon ihalijoita.
    Toivottelen sinulle ja perheellesi oikein mukavaa loppukesää sekä alkavaa syksyä! Kiitos!
    Ritva

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit!