keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Viikonlopputuomiset 2

Voi mitä kaikkea ihanaa saimmekaan taas anopilta! Hän jo aikaisemmin kysyi, jos haluaisimme nämä kahvikupit sekä lasikulhon ja -kipot. Kahviuppeja en aluksi halunnut, mutta kun näin ne ensimmäisen kerran, olin ihan myyty. Ne ova niin sirot, että tuskin uskalsin nostaa ne tuosta paketista näytille.


Miehen sisko on töissä eräässä kaupassa ja toi muutaman kaupanpäällispeltipurkin. Jauhopurkin osti mies, kun tarpeeksi maltoin jauhohyllyllä kinua. Oli muuten maalla joutunut alennukseen mokoma, täältä meidän kaupungin lähikaupasta ne loppuivat melkolailla heti!


Appiksilta saatiin myös aivan ihana retrohylly, ulkoa ruskea ja sisältä oranssi - just meidän hyppykiikun ja työpöydän värinen! En ole voinut sitä kuvata, sillä kasain sen heti täyteen romua, mutta ehkä sitten kun saan kiinnitettyä sen seinään... Tässä Kallesta otetussa kuvassa näkyy kuitenkin vähän kulmaa.


Lyyti on oppinut kääntymään nyt myös selältä mahalleen. Kaiken yrittämisen jälkeen lopullinen onnistuminen koettiin tietty juuri silloin kun olin ottamassa ruokaa uunista...




Olen yrittänyt laittaa vähän joulua, mutta en ole oikein sellainen laittaja. Tuntuu hassulta nähdä paljon vaivaa sellaisen eteen, mikä kohta taas laitetaan pois!

2 kommenttia:

  1. Ihanat kahvikupit ja kivoja purkkeja! Minulta meni ohi nuo kahvipurkit, kattelin niitä kerran, enkä ostanut ja seuraavalla kerralla olivat loppu.
    Lyyti on sitten suloinen!
    Minä en myöskään pahemmin jouluksi koristele, vaihdan joulusemmat verhot keittiöön ja vähän joitain muita tekstiilejä, kynttilöitä laitan enemmän esille ja joulutähti ja Amaryllis täytyy olla. Meille se kuusi on sitten se varsinainen joulun koriste.
    Leppoisaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit!