maanantai 21. helmikuuta 2011

Rakkausmatto ja muita ihanuuksia.





Siirsin olohuoneen sohvan irti seinästä ja taakse jäi käytävä joka kaipasi mattoa. Lauantainen pikareissu uuteen Fidaan oli jättimenestys! Ensinnäkin löytämäni matto on täydellinen. Juuri tällaisen oon aina halunnut, en voi vieläkään uskoa että löysin sen tuosta noin vaan! Ja toiseksi: Kaikki oli puoleen hintaan!

Siispä mukaan lähti muutakin, kuten kaksi tällaista Ikean (?) jättikehystä, 2€/kpl.




Virkattu tyyny hipoo maton tavoin täydellisyyttä. Tutkin sitä lähempää ja kukat vaikuttivat melko helpolta virkata. Pitänee kokeilla... Finlaysonin kankaasta ommeltuja tyynyliinoja löysin kolme, yhden vihreän ja kaksi ruskeaa. Vihreä pääsi päälliseksi koiran tyynyyn, ruskeat ovat ompelukäöyttöön. Toisesta tein jo lyhyen lippunauhan.






Minun piti käydä Fidassa jo viikolla, mutta se oli ehtinyt mennä kiinni kun kävimme Lyytin kanssa ovella kurkkimassa. Viereinen lastentarvikekirppis oli auki ja sieltä löytyi tämä!


Lopuksi vielä hylly jonka saimme anoppilasta. Olen maininnut tämän joskus aikaisemmin, mutta sitä ei koskaan tullut kuvattua sen ollessa olohuoneessa, koska se oli aina täynnä romua! Juurikin tästä syystä johtuen siirsin hyllyn lastenhuoneeseen. Aivan ihanan yyberretro! Vielä on vähän auki meneekö hylly seinälle ja mitä kaikkea siihen loppujen lopuksi laitetaan, mutta toistaiseksi näin on ihan hyvä.


6 kommenttia:

  1. Aivan ihania löytöjä! Mikä onni matkasa sulla onkaan ollut! :) Ja super suloinen hyllykky myös. Kelpais meillekin :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavia löytöjä! Miten sie oot saanu maton pestyä käyttökuntoon keskellä talvea? :D Miullakin ois vintti täynnä vanhoja mattoja mutta en missään tapauksessa voisi tuoda niitä sisälle vaikka ne tamppaisinkin, pestä ne täytyy!

    VastaaPoista
  3. Emma: Voi arvaa pesinkö? No EN :D Oli sen verran siisti matto, että löin lattialle vaan ja imuroin sen.

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä olet tehnyt! :)

    Terveisin, SNY

    VastaaPoista
  5. Vo mitä löytöjä!!! Tuo kukkatyyny!! <3 ..jos saat samanmoisen virkattua ni laitatko ohjeen..? ;)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit!