sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lähiruokaa!


Meidän perhe kävi lähiruokatapahtumassa Ahlmanin koululla. Mukaan tarttui tervasaippuaa, luomumaissia, pullaa ja leipää. Lisäksi voitin kymmenen kiloa perunaa, kun arvasin erään perunalatikon sisällön tarpeeksi lähelle. Ai että!

Jesse ratsasti ensimmäistä kertaa elämässään. Lyytikin pääsi kärryttelemään.

Luomulaatikko oli minulle nimenä tuttu, mutta vasta heiltä maissia ostaessa sain selvitettyä tarkemmin mistä on kyse. Vau! käykää muutkin Tampereen seutulaiset kurkkaamassa.

tiistai 20. syyskuuta 2011




Moron peräkonttikirppiksen paras löytö oli pikkujakkara neljällä eurolla. Muuten siellä ei oikein mitään ollutkaan, kuten ei oikein ikinä. Meni mulla silti kolme kymppiä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Maailman helpoin kauluri!


Tämä ohje ei ole omani, vaan Suuri käsityö -lehden jostain liitteestä vuodelta 2009 (Lyyti on repinyt sitä niin paljon, että se ei ole enää kovin tunnistamiskelpoinen). Kauluri tehdään näin: Neulotaan nelosen puikoilla suora 1o 1n pötkö, käännetään sen loppupää alkupään kylkeen ja ommellaan kiinni.

Kaulurin omistaja nukkuu, joten en tiedä sitten yhtään millainen tämä on päällä. Lehdestä löytyi koot 60(68)74(80)86(92)104cm joissa luotiin silmikoita 33(37)41(45)47(51)53kpl ja neulottiin 43(45)47(49)51(53)55cm. Tässä on lankana seiskaveikan jämät.

Itse tykkään kovasti että on joustava ja kauniin yksinkertaien. Jos on käytössäkin hyvä niin meiltä onneksi tuota jämälankaa löytyy!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Ihahhaa!

Meillä oli tällainen keinu kun olin pieni. Tai on siellä kotona vieläkin, mutta ei se sama. Ensimmäinen keinuttiin puhki. Oon aina miettinyt että mikä siinä on kun en ole onnistunut meille vangitsemaan sitä lapsuudenkodin tunnelmaa, mutta nyt tiedän. Se on tämä keinu joka sen tekee! Nyt on meilläkin idylliä ja tunnelmaa. Ja Lyyti tykkää, kovasti!

Keinusta maksoin kirpparilla aika kovan hinnan, mutta hauska puuhelmikoira lähti mukaan vain puolella eurolla. Sekin on nykyään ihan lemppari.





lauantai 10. syyskuuta 2011


Tossulan tossuja myy nyt myös käsityöliike Kolme ja puoli Helsingissä. Käykää kaikki helsinkiläiset (ja muutkin!) ihmeessä tutustumassa, heiltä löytyy myös kaikkea muuta ihanaa käsintehtyä!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Syyslangat


Hain vähän Novitaa tarjouksesta kun oli niin herkut värit. Olen jo kauan katsellut, muttei oo ollut mitään sen kummempaa käsityötä suunnitelmissa, niin ei ole tullut ostettua. Nyt ostin vähän jokaista, näistä saa ainakin asusteita! Villasukat ainakin pitäisi tehdä itselle.

Seiskaveikan uutuusvärit on upean syksyiset, mutta Puron värit kyllä jotenkin keväiset. Vai mitä sanotte tuosta vaaleanpunaisesta?

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Peittoja





Fidasta ihanaihana vihreä froteinen päiväpeitto. Jättipyyhe! Lyyti tykkää peitoista kovasti, ne kuuluu vetää kaikki lattille ja sitten niihin kietoudutaan ja niiden alle mennään piiloon. Tämä uusi on siihen tarkoitukseen mitä mainioin.

Meidän sänkyyn löytyi punasävyinen, alta pilkottava vihreä saa nyt kenkää. Ostin sen joskus hätäpäissäni Hemtexin alesta. Vanha oli mennyt rikki ja eläimet toivat petaamattomaan sänkyyn niin vietävästi karvaa, että uusi täytyi saada heti.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Taulu



Lyyti taiteili vesiväreillä elämänsä ensimmäisen teoksen keittiön seinälle. Maalauspuuhissa kivointa oli kun sai maalata lattiaa tai vesiväripalettia, kankaalle maalaaminen oli tyhmää. Lopulta tuli itku kun maalisen pensselin kanssa ei saanut lähteä kylppäristä eteiseen. Valmista tuli kuitenkin!

torstai 1. syyskuuta 2011

Lappuliisa

Ostin Marimekon Lappuliisaa lastenhuoneeseen kun sitä oli tullut näin kivan värisenä. Valkopohjaistakin olen joskus katsellut, mutta pidin sitä turhan vaaleana meille. Tämä oli ensimmäinen heräteostokseni verhojen saralla ikinä. Marssin kauppaan, näin kankaan ja ostin sitä. Yleensä harkitsen moista viikkoja!




Nyt kun on uudet verhot niin pikkukeittiössäkin on mukavampi kokata. Hella on vielä vähän korkea Lyytille, mutta onneksi siinä on noin mainio koroke!