torstai 30. kesäkuuta 2011

Kirpparipäivä



Rattaat kokivat rengasrikon eilen, emmekä päässeet tänään liikkeelle kuin autolla. Se oli tottumattomalle yllättävän hankalaa! Tarkoitus oli käydä katsomassa Tallipihalle kotiutuneita heppoja, mutta rattaattomuuden aiheuttamassa ahdongossa tyydyimme käymään vain kirpparilla. Tallipihalla on onneksi lauantaina lapsille ohjelmaa, pääsemme silloin siis ottamaan vahingon takaisin.

Huivin ostin eilen UFFista eurolla. Vene on Legon Primo-sarjaa, olemme keräilleet niitä kirpparilta jo ihan kivasti. Myös vanhat Disneyn kirjat tarttuvat aina mukaan kun vastaan tulee. Alkupääomaa meillä on näitä alunperin ollut miehen parinkymmenen kirjan verran, mutta kirpparilöydöillä saldo on jo kohta tuplaantunut!



Pilvi-vaippa oli uusi ja maksoi euron (!!) S-koko menee netin taulukon mukaan vain kuuteen kiloon saakka, joten ei tämä Lyytille enää ehdi. Eiköhän me vielä joskus uusi käyttäjä kuitenkin saada. Olen toivoton hamstraaja. Vaikka Lyytiltä on jäänyt niin paljon vaippoja ja vaatetta, ettei niitä tarvisi enää seuraavalle lapselle (jota ei ole vielä edes tulossa!) ostaa, niin vähän vahingossa aina ostan. Edellinen hamstraukseni taisi olla Katvigin 56-senttinen yöpuku, eurolla myöskin. Ei tällaisia löytöjä voi olla ostamatta.



Hattu on UFFista (meidän kauppakeskukseen on muuten avattu ihan oma!), mekko eräältä lastentarvikekirppikseltä ja helmet Fidan alepäiviltä. Mekko menee siskolle synttärilahjaksi. En malta odottaa, että Lyyti perii sen itselleen ja saan yhdistää siihen nuo helmet.

Peltipurkitkin löytyivät joku aika sitten Fidasta. Samanlaista sydänpurkkia katsoin eräällä parkkiskirppiksellä, mutta siitä pyydettiin kymmenen euroa. Tämä maksoi kolme.

Mies on ruvennut käymään kanssani kirppareilla, ennen se kun ei hänen mielestään ollut niin jännittävää. Ehdottaakin sitä välillä itse. Eilen kävimme yhdessä miehen ehdotuksesta ja toissapäivänä tämä oli käynyt jopa yksin kauppareissun yhteydessä! On jotenkin niin hellyyttävän ihanaa katsoa kun toinen löytää sieltä jotain ja tulee innoissaan näyttämään. Ollaan kohta ihan himoshoppailijoita koko perhe.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Öäääöäääää!



Otsikko tulee ansimmäisen kuvan ilmeestä. En saanut hymykuvaa, vaikka yritin. Tänään on ollut sellainen päivä, että äiti on ollut vähän väsynyt ja kipeä. Lapsi onneksi hyväntuulinen, koko päivä on mennyt naureskellen. Maistoi tänään ekaa kertaa piiitkään aikaan omppua joka on ollut pannassa aiheuttamansa ihottuman ja mahavaivojen vuoksi. Nyt ei mitään. Jes! Omena oli tosi pop, Lyyti makasi liki tunnin sitä lattialla järsimässä.


Aamulla katsottiin myös kaikki lastenohjelmat vaikka tarkoitus olisi, ettei Lyyti katsoisi televisiota ennn kuin täyttää kolme. Luin artikkelin aiheesta eräällä päiväkodilla töissä ollessani ja vakuutuin siitä, että lapsi ei tarvitse telkkaria. Paitsi tänään.

(Nuken sitteri löytyi kirpparilta eurolla eilen. Olen nähnyt niitä ennenkin, mutten tuollaita perinteistä metallista, vaan muovisia. Ihana!)


Minä söin tänään pitkästä aikaa irtojäätelöä. Otin yhden pallon lakritsaa ja yhden salmiakkia kun en osannut päättää kumpi on parempaa. Syödessäkään asia ei käynyt kovin selvästi ilmi, niin tasaväkisiä on nämä mun jäätelörakkaudet.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Maanantain jutut



Sinne meni olohuoneen puuverhot, toivotan onnellisena tervetulleiksi uudet räsymattomme! Mies olisi tykännyt enemmän noista puisista, mutta sillä onkin huono maku (no okei, tykkäsin minäkin, mutta olen katselin noita jo komannen asunnon olohuoneessa, Pakko saada jotain muutosta välillä!).

Koska innostuin uusista verhoista vähän, niin saatoin ehkä yötä vasten pikkuisen ruveta siirtelemään huonekalujakin. Toivottavasti naapurit eivät häiriintyneet.



Verhojen kohdistamisesta jäi 12cm leveä kaistale. Ompelin muutaman hernepussin (Lyyti tykkäsi), joista tuli hassun pieniä. Meinasin surauttaa pusseiksi koko kaistaleen, mutta säästelen sitä vielä hetken siltä varalta että keksin muuta.

Hernepussit ovat olleet ikuisella meinauslistalla ja kun sain niitä muutaman aikaan, niin poimin listalta myös toisen homman, pannunalusen. Virkkailin sen temponjämistä. Olen haaveillut juuri tällaisesta, mutta jotenkin ei ole muka ikinä ollut aikaa tehdä.


Jämälankoja tuhoilen myös tänne. Laskeskelin, että noin 150 neliöä on vielä kokonaan virkkaamatta, eli ei mikään mahdoton urakka! Eilen vaihteeksi ompelin valmiita toisiinsa. Piti ottaa ennen - jälkeen -kuvat, mutta illemmalla (yömmällä) oli liian hämärää.

Mallailin peitonraakietta Jessen (tulevaan) sänkyyn ennen nukkumaanmenoa ja siitä on tulossa juuri sopivan kokoinen! Oi onnea!

maanantai 27. kesäkuuta 2011


Miehellä alkoi yövuoroviikko todella pitkästä aikaa. Olisikohan kaksi vuotta sitten ollut edellinen. Me tytöt lähdettiin shoppailemaan aamusta että iskä saisi nukkua. Sitä ennen ehdin raahata raivoissani tyhjäkumiset rattaat alakerran vaunuvarastosta sisään pumpattaviksi ja samaan raivoon karjua koiralle, joka oli mennyt ilman lupaa petaamattomaan sänkyyn. Että hyvin on varmaan mies saanut nukuttua.


Ostin verhokankaan joka on eri kuin se, jota lähdin hakemaan mutta alkuperäinen oli liian kallis. Ostan sen sitten myöhemmin. Ajattelin näitä (tai siis niitä alunperin suunnittelemiani) makuuhuoneeseen, mutta taitavat päästä olkkariin.

Lyytille ostin housut lahjakortilla. Alet on onneksi alkaneet niin saatiin aavistuksen halvemmalla. Lahjakortille jäi vielä parin sukkaparin verran. Niistä on pulaa, mutta nyt ei löytynyt tarpeeksi kivoja.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannus



Juhannuksena oltiin mökillä ja nukuttiin koko perhe teltassa! Jesse tosin eri teltassa muiden isompien lasten kanssa. Se oli ihan hyvä, koska Lyyti pyöri unissaan niin paljon, ettei sinne olisi enempää väkeä mahtunutkaan.




Isompia lapsia oli viisi (välillä enemmänkin, sillä vieraita tuli ja meni) ja vesisota oli koko juhannuksen kovin juttu. Niin kova, että aikuisetkin välillä vähän osallistuivat. Uiminenkin maistui muksuille, koko ajan oli joku juoksemassa laiturin ja saunan väliä.






On nyt vähän tyhjä olo pitkän viikonlopun ja 300 kilometrin automatkan jälkeen, eli ei mulla muuta.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Kestoiluasiaa


En ole pitkään aikaan kirjoitellut meidän kestoilusta. Aloitimme homman kun pikku-Lyyti keräsi painoa kolmen kilon verran ja oli vihdoinkin sopiva pienimpiin ostamiini vaippoihin. Se on sujunut hyvin ja kertakäyttövaippaa Lyyti on käyttänyt viimeksi jouluna! Silloinkin vain, koska oli hätätilanne. Olimme vanhemmillani ja mieheni ei ollut löytänyt sopivaa vaippaa kun olimme äitini kanssa kaupassa. Niinpä hän hädissään kaiveli Lyytille yhden siskoni kertisvaipoista. Tämän jälkeen kertakäyttövaippaa ei ole Lyytin päällä nähty, vaan kestovaipat ovat olleet mukana menossa kaikissa tilanteissa.

Nyt olemme lähdössä viikonlopuksi mökille ja jouduin ostamaan ensimmäistä kertaa lähes vuoteen kertakäyttövaippoja. Olin aika hukassa vaippahyllyllä. Ja se hinta! Tuntui typerältä maksaa kymmenen euroa paketillisesta roskiin meneviä vaippoja, kun kotona on pestäviä yllinkyllin.

Minusta on mahtavaa että jo niin monessa perheessä käytetään kestovaippoja. Ehkä meitä voisi olla enemmänkin? Rupesin kokoamaan tuonne sivupalkkiin linkkilistaa nettikaupoista jotka myyvät kestovaippoja ja muita kestotuotteita. Menkäähän tutustumaan ja vinkatkaa jos joku mainitsemisen arvoinen kauppa puuttuu!

Millaisia kestoilukokemuksia teillä on?

Aamutunnelmia




Aamutunnelmat Lyytin ja Kallen kanssa.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Lamppuihastus!


Pupulammpuja on joka paikassa pilvin pimein ja minäkin haluaisin omani. Vaan en ehkä enää, kun löysin jotain näin upeaa! Täältä löytyy ohjeet ja kaavat ja kaikki. Aika ihanaa. Vielä kun uskaltaisin kokeilla ommella. Voi meinaan mennä pariin otteeseen hermot. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja sitä rataa...

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Herkkuasiaa!


Kerron nyt lisää herkuista, kun sellaista pyydetiin! Toivon, että huomioitte alkuun yhden asian: Olen to-della huono leipomaan! Mutta näissä minäkin onnistuin.


Keskirivin vuokajutut on kuppijuustokakkuja, ohje on Kinuskikissan. Minulla oli ohjeesta poiketen minttudominoja ja valkosuklaa-limerahkaa. Alariviltä löytyyn kahden värin browniet, joita olikin jo Lyytin minisynttäreillä mummulassa. Anoppi oli onnistunut näissä oikein hyvin, mutta minun omissani keskipalat jäivät liian löllöiksi. Niin myös miehen siskon tekemissä. Miehen sisko oli heittänyt löllöt palat roskiin. Minä söin ne kaikki :D

Ylärivin kookosjutut Ikeasta. Yllättävän hyviä!


Sateenkaarikakussa on kuusi kahden munan kakkupohjaa, ihan elintarvikeväreillä värjäsin. Välissä banaania ja jotain kaupan valmista mangomoussea. Mousse oli aivan tappavan makeaa, mutta sokeriton kermavaahto vähän pelasti ja kakkua kehuttiin kovin.

Käytin nestemäisiä värejä. Ostin sinisen, punaisen ja keltaisen ja tein vihreän ja vaaleanpunaisen sekoittamalla näitä. Alimman pohjan oli tarkoitus olla violetti, mutta jostain syystä siitä tuli vaaleanpunainen... Tein myös oranssin, mutta unohdin sen uuniin ja se vähän... paloi. Kuusi pohjaa oli hyvä määrä, kakusta tuli tosi näyttävä!

Loppu olikin kaupan kamaa: karkkikekesejä, (Jessen pyynnöstä) pipareita, coctailpiirakoita ja popcorneja. Popparit laitoi pahvimukeihin, jotta lapset saivat kannella niitä mukanaan. Ne olivatkin aikamoinen hitti! Näin hirveästi vaivaa ja leikkasin pahvimukeihin pilvireunan, mutta unohdin sitten kuvata ne. No, sain kuitenkin sukulaisilta kehuja, joten todistettavasti ne olivat hienot!



Tänään kävivät viimeiset vieraat. Kiitos Heidille hiustenlaikkuusta!

Myös veljeni kihlattuineen pyörähti toistamiseen. Ovat muuttamassa Tampereelle kunhan löytävät asunnon. Mukavaa, kun veli on Lyytin kummisetäkin!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Juhlat!


Lyyti täytti yksi votta 2.6. Tänään vasta oli sopiva rako juhlille, hienoille sellaiselle! Mukana olivat muun muassa melkein kaikki enot, täti, serkut, vaarit, mummu ja isomummokin!



Kuvat on sekalaisessa järjestyksessä, en nähnyt tarvetta niitä sen kummemmin järjestellä. Juhlat olivat todella onnistuneet. Vieraat tulivat sopivasti hieman eri aikaan, joten hirveää ryystistä ei alussa kahvipöytään tullut. Tarjottavat maistuivat, vaikka olen surkea leipoja. Lapset viihtyivät keskenään, lahjat olivat hienoja ja päivänsankarikin jaksoi olla hereillä vain pienten aamupäikkäreiden voimalla!












Suuri kiitos kaikille, etenkin minun sukulaisilleni jotka ajoivat 300km yksien synttärijuhlien vuoksi.

PS! Miehen sisko pyörähti kesken juhlan Ikeassa. Tilasin pari metriä palloista vahakangasta. Naarmuinen pöytämme kiittää!